HR-harjoittelija henkilöstöpalvelualalle

Haemme Kouvolan toimistollemme HR-harjoittelijaa.

Amikon henkilöstöpalvelujen toiminta perustuu vankkaan kokemukseen ja laajaan toimialatuntemukseen. Kauttamme työllistyy esim. teollisuuden, logistiikan, kaupan alan, rakentamisen ja toimistotyön alan ammattilaisia. Toimistomme sijaitsevat Lahdessa, Helsingissä, Porissa, Kouvolassa Tampereella ja Oulussa, mutta toimimme valtakunnallisesti.

Tarjoamme harjoittelijalle mahdollisuuden oppia hr-työtä, mm. rekrytointia, työhaastatteluiden tekoa, työsuhdeasioiden hoitoa sekä hr-työhön liittyviä toimistotöitä. Harjoittelun aikana tutustut henkilöstöpalvelualaan yleisesti, sekä pääset pintaa syvemmälle rekrytointien ja henkilöstövuokrauksen maailmaan. Harjoittelun sisältöön on mahdollista vaikuttaa omien mielenkiinnon kohteiden ja oppimistavoitteiden mukaisesti. Harjoittelun aloitusajankohta ja kesto on sovittavissa.

Toivomme hakijan olevan oma-aloitteinen, ahkera ja energinen sekä innokas oppimaan uusia asioita. Henkilöstöalan työ on työtä ihmisten parissa, joten hakijan tulee olla ulospäinsuuntautunut sekä helposti ihmisten kanssa toimeen tuleva. Sujuva suomen kielen taito on välttämättömyys. Hyvin harjoitteluajasta suoriutuvalle sekä Amikon tiimiin sopivalle henkilölle on mahdollisesti tarjolla töitä harjoitteluajan jälkeenkin.

Jos olet vailla harjoittelupaikkaa, ja koet olevasi etsimämme harjoittelija, jätäthän hakemuksen verkkosivuillamme. Käymme hakemuksia läpi ja haastattelemme hakijoita jo hakuajan kestäessä. 

Toimiala: Toimisto

Sijainti: Kouvola

Ilmoitusnumero: 15174897

Haku päättyy: 24.02.2019

Työsuhde: Määräaikainen

Työn laatu: Kokoaikainen

Palkkaus: Sopimuksen mukaan

Hae tätä paikkaa
Tehtävä Alue Kaupunki Toimiala Osa-/kokoaikainen Määrä
Oikotie ammattilaiseksi Pori
Varastotyöntekijä Kouvola Kymenlaakso Kouvola
Avoin työhakemus
Kenkämyyjä Helsingin keskustaan Uusimaa Helsinki Kauppa Osa-aikainen 1
Rakennustyöntekijä Päijät-Häme Lahti Rakennus ja maanrakennus Kokoaikainen 1
Kahviomyyjiä Valkeakoskelle Pirkanmaa Valkeakoski Hotelli- ja ravintola-ala Osa-aikainen 3
Elintarviketyöntekijä leipomoteollisuuteen kesäksi Pirkanmaa Valkeakoski Elintarviketeollisuus Kokoaikainen 2
KUORMA-AUTONKULJETTAJA PÄÄKAUPUNKISEUDULLE Uusimaa Espoo, Helsinki, Vantaa Rakennus ja maanrakennus Kokoaikainen 1
Laatoittaja Pirkanmaa Tampere Rakennus ja maanrakennus Kokoaikainen 1
Kaivinkoneenkuljettaja Uusimaa, Varsinais-Suomi Rakennus ja maanrakennus Kokoaikainen 1
Rakennusmies/kirvesmies Satakunta Luvia Rakennus ja maanrakennus Kokoaikainen 2
Erikoispuhdistustyöntekijä Pirkanmaalle Pirkanmaa Kiinteistönhuolto ja siivous Kokoaikainen 1
Siistijä Pirkanmaa Pirkanmaa Kiinteistönhuolto ja siivous Kokoaikainen 1
Kello- ja korumyyjä Itä-Helsinkiin Uusimaa Helsinki Kauppa Osa-aikainen 1
Elintarviketyöntekijä leipomoteollisuuteen Pirkanmaa Valkeakoski Elintarviketeollisuus Kokoaikainen 1
Erikoispuhdistustyöntekijä Varsinais-Suomi Turku Kiinteistönhuolto ja siivous Kokoaikainen 2
Siistijä Turun seudulle Varsinais-Suomi Turku Kiinteistönhuolto ja siivous Kokoaikainen 2
KOSTEUSMITTAAJA Rakennus ja maanrakennus Kokoaikainen 1
Elintarviketyöntekijä Helsinkiin Uusimaa Helsinki Elintarviketeollisuus Osa-aikainen 1
Sähköasentaja Helsinkiin Uusimaa Helsinki LVIS Kokoaikainen 1
Yhteyspäällikkö henkilöstöalalle Uusimaa Espoo, Helsinki, Vantaa Myynti- ja markkinointi Kokoaikainen 1
Täysperävaunurekan kuljettaja Uusimaa Hyvinkää Kuljetus Kokoaikainen 1
Yhdistelmäajoneuvonkuljettaja Kymenlaakso Kouvola Kuljetus Kokoaikainen 1
Hyllyttäjä kesätyöhön Päijät-Häme Heinola Kauppa Osa-aikainen 1
Palvelutiskimyyjiä kesätöihin Päijät-Häme Lahti Kauppa Osa-aikainen 3
Vientimyyjä Päijät-Häme Lahti Myynti- ja markkinointi Kokoaikainen 1
Tuotantotyöntekijä rakennustuoteteollisuuteen Pohjois-Pohjanmaa Oulu Rakennustuoteteollisuus Kokoaikainen 1
Elintarviketyöntekijöitä pk-seudulle Uusimaa Helsinki, Kerava Elintarviketeollisuus Kokoaikainen 3
Hr-harjoittelija Päijät-Häme Lahti Toimisto-, hallinto- ja atk-työt Kokoaikainen 1
Aluepäällikkö (maanrakennus) Pirkanmaa Rakennus ja maanrakennus Kokoaikainen 1
Autotekniikan valmistuva insinööri projektiin Uusimaa Vantaa Asennus/huolto Kokoaikainen 1
Juustopalvelutiskille myyjä Olariin. Kauppa Kokoaikainen 1
Raskaskoneasentaja Lietoon Varsinais-Suomi Lieto Asennus/huolto Kokoaikainen 1
Raskaskoneasentaja Vantaalle Uusimaa Vantaa Asennus/huolto Kokoaikainen 1
Tuholaistorjuja Päijät-Häme Lahti Kiinteistönhuolto ja siivous Kokoaikainen 1
Ravintolatyöntekijä lounasravintolaan Satakunta Pori Hotelli- ja ravintola-ala Osa-aikainen 1
Ompelija pesulaan Satakunta Pori Teollisuus Kokoaikainen 1
Varastotyöntekijä/kalustonhoitaja Pohjois-Pohjanmaa Oulu Logistiikka ja varasto Kokoaikainen 1
Hr-harjoittelija rekrytointitiimiin! Pohjois-Pohjanmaa Oulu Toimisto-, hallinto- ja atk-työt Kokoaikainen 1
Pesulatyöntekijä Pohjois-Pohjanmaa Oulu Teollisuus Kokoaikainen 5
Kiinteistönhoitaja Pirkanmaalle Pirkanmaa Tampere Kiinteistönhuolto ja siivous Kokoaikainen 1
Kirvesmies Satakunta Pori Rakennus ja maanrakennus Kokoaikainen 3
Rakennusapulainen Satakunta Pori Rakennus ja maanrakennus Kokoaikainen 5
Kokki Päijät-Häme Orimattila Hotelli- ja ravintola-ala Osa-aikainen 1
Sandwich artist Neste Tuuliharjaan Päijät-Häme Orimattila Hotelli- ja ravintola-ala Osa-aikainen 1
Kokoonpanija Pohjois-Pohjanmaa Oulu Teollisuus Kokoaikainen 2
Varastotyöntekijä keräilyyn Hämeenlinnaan Kanta-Häme Hämeenlinna Logistiikka ja varasto Kokoaikainen 2
VESIRAKENTAMISEN TYÖMAAPÄÄLLIKKÖ TURKUUN Varsinais-Suomi Kaarina, Salo, Turku, Uusikaupunki Rakennus ja maanrakennus Kokoaikainen 1
Kalustovastaava Pohjois-Pohjanmaa Oulu Logistiikka ja varasto Kokoaikainen 1
Kalan tukkumyyjä Kauppa Kokoaikainen 1
Jäteautonkuljettaja Kouvolaan Kymenlaakso Kouvola Kuljetus Kokoaikainen 2
Puutarhatyöntekijä hautausmaalle Satakunta Pori Puutarha-ala Kokoaikainen 5
Myynti-/projektijohtaja (service-liiketoimintaan) Etelä-Savo Rantasalmi Teollisuus Kokoaikainen 1
Liikenneasematyöntekijä Pohjois-Pohjanmaa Oulu Kauppa Osa-aikainen 1
Yksikön päällikkö Uusimaa Espoo, Helsinki, Vantaa Rakennustuoteteollisuus Kokoaikainen 1
Sähköasentaja Pohjois-Pohjanmaa Oulu Rakennus ja maanrakennus Kokoaikainen 2
Kiinteistöhuoltotyöntekijä Rovaniemelle Lappi Rovaniemi Kiinteistönhuolto ja siivous Kokoaikainen 2
Kiinteistöhuoltotyöntekijä Pohjois-Pohjanmaa Oulu Kiinteistönhuolto ja siivous Kokoaikainen 2
Rakennusaputyöntekijä Päijät-Häme Lahti Rakennus ja maanrakennus Kokoaikainen 5
Rakennusaputyöntekijä Pohjois-Pohjanmaa Oulu Rakennus ja maanrakennus Kokoaikainen 1
Kaivinkoneen perämies Päijät-Häme Lahti Rakennus ja maanrakennus Kokoaikainen 3
Kaivinkoneenkuljettaja Päijät-Häme Lahti Rakennus ja maanrakennus Kokoaikainen 3
Julkisivu- ja kattoasentaja Päijät-Häme Lahti Rakennus ja maanrakennus Kokoaikainen 1
TELINEASENTAJA PÄÄKAUPUNKISEUDULLE Uusimaa Espoo, Helsinki, Tuusula, Vantaa Rakennus ja maanrakennus Kokoaikainen 2
Varasto- /Terminaalityöntekijä Päijät-Häme Lahti Logistiikka ja varasto Kokoaikainen 2
Elintarviketyöntekijöitä kesäsesonkiin Satakunta Ulvila Elintarviketeollisuus Kokoaikainen 10
Jäteteollisuuden linjastonhoitaja Päijät-Häme Lahti Teollisuus Kokoaikainen 1
Kunnossapitoasentaja Päijät-Häme Lahti Teollisuus Kokoaikainen 1
Koneenkuljettaja Päijät-Häme Lahti Teollisuus Kokoaikainen 1
Kirvesmies uudisrakentamiseen Pohjois-Pohjanmaa Oulu Rakennus ja maanrakennus Kokoaikainen 2
Kalan myyjiä/käsittelijöitä Lapinjärvelle Itä-Uusimaa Lapinjärvi Hotelli- ja ravintola-ala Kokoaikainen 3
Huoltomies Etelä-Karjala, Kymenlaakso Kouvola Asennus/huolto Kokoaikainen 1
Tuote-esittelijä Silmusalaatille Uusimaa Espoo, Helsinki, Vantaa Puutarha-ala Osa-aikainen 1
HR-harjoittelija henkilöstöpalvelualalle Kymenlaakso Kouvola Toimisto Kokoaikainen 1
MAANRAKENNUS TYÖNJOHTAJA Uusimaa Espoo, Helsinki, Vantaa Rakennus ja maanrakennus Kokoaikainen 1
KORJAUSRAKENTAMISEN TYÖNJOHTAJA Uusimaa Espoo, Helsinki, Vantaa Rakennus ja maanrakennus Kokoaikainen 1
Asentaja Päijät-Häme Lahti Rakennus ja maanrakennus Kokoaikainen 3
Kuljettajia pääkaupunkiseudulle Uusimaa Kuljetus Kokoaikainen 5
VESIRAKENTAMISEN TYÖMAAPÄÄLLIKKÖ Etelä-Savo, Pohjois-Karjala Savonlinna, Joensuu Rakennus ja maanrakennus Kokoaikainen 1
Tekninen myyjä Uusimaa Helsinki, Tuusula, Vantaa Myynti- ja markkinointi Kokoaikainen 1
Elintarviketyöntekijä Itä-Uusimaa, Kymenlaakso Lapinjärvi, Porvoo, Kotka Elintarviketeollisuus Kokoaikainen 1
Pyöräkone-/vetomestarikuljettaja Nurmijärvelle Uusimaa Nurmijärvi Teollisuus Kokoaikainen 1
Varustelija Päijät-Häme Lahti Teollisuus Kokoaikainen 2
Kuorma-auton kuljettaja pääkaupunkiseudulle Uusimaa Kuljetus Kokoaikainen 2
RAKENNUSAPUTYÖNTEKIJÄ Uusimaa Rakennus ja maanrakennus Kokoaikainen 5
Paloturva-asentaja Uusimaa Helsinki Asennus/huolto Kokoaikainen 2
Tuotantotyöntekijä teollisuuteen Päijät-Häme Lahti Teollisuus Kokoaikainen 2
PURKUTYÖNTEKIJÖITÄ PÄÄKAUPUNKISEUDULLE Uusimaa Espoo, Helsinki, Vantaa Rakennus ja maanrakennus Kokoaikainen 5
KIRVESMIES / LAATOITTAJA Uusimaa Espoo, Helsinki, Kirkkonummi, Vantaa Rakennus ja maanrakennus Kokoaikainen 1
Liikenneasematyöntekijä Itä-Uusimaa, Kymenlaakso Lapinjärvi, Loviisa, Kouvola Hotelli- ja ravintola-ala 1
Tekninen myyjä teollisuuteen Kymenlaakso, Uusimaa Hamina, Kotka, Kouvola, Espoo, Helsinki Teollisuus Kokoaikainen 2
Elintarviketyöntekijä jäätelötuotantoon Uusimaa Helsinki Teollisuus Kokoaikainen 1
Betonipaikkaaja rakennustyömaille Uusimaa Espoo, Hanko, Helsinki, Hyvinkää, Inkoo, Järvenpää, Karjalohja, Karkkila, Kauniainen, Kerava, Kirkkonummi, Lohja Rakennus ja maanrakennus Kokoaikainen 1
Huollon assistentti Kymenlaakso Kouvola Toimisto-, hallinto- ja atk-työt Kokoaikainen 1
Elintarviketyöntekijä Kymenlaakso Kouvola Teollisuus Kokoaikainen 1
Lähettämötyöntekijä Keravalle Uusimaa Kerava Logistiikka ja varasto Kokoaikainen 2
Tuotantotyöntekijöitä Kymenlaakso Teollisuus Kokoaikainen 2
Varastotyöntekijöitä kesätöihin Uusimaa Vantaa Logistiikka ja varasto Kokoaikainen 3
Kirvesmies Kymenlaakso Kouvola Rakennus ja maanrakennus Kokoaikainen 4
Varastotyöntekijä Korsoon Uusimaa Vantaa Logistiikka ja varasto Kokoaikainen 1
Elementtityöntekijä Kymenlaakso Kouvola Rakennus ja maanrakennus Kokoaikainen 2
Varasto- ja terminaalityöntekijöitä Uusimaa Vantaa Logistiikka ja varasto Kokoaikainen 2
Varastotyöntekijöitä Uusimaa Kerava, Vantaa Logistiikka ja varasto Kokoaikainen 3
Tarvittaessa töihin kutsuttavia elintarvikemyyjiä juusto palvelutiskiin Uusimaa Espoo, Helsinki, Vantaa Kauppa Osa-aikainen 2
Varastotyöntekijöitä Amikolle! Uusimaa Espoo, Helsinki, Kerava, Vantaa Logistiikka ja varasto Kokoaikainen 5