Yhteyspäällikkö henkilöstöalalle

Oletko tuloksen tekijä ja haluat nauttia saavutuksistasi?

Haemme YHTEYSPÄÄLLIKKÖÄ Tampereelle.

Amiko-konserni toimii valtakunnallisesti ja on yksi voimakkaimmin kasvavista yrityksistä toimialallaan.

Toimintamme kasvaessa haemme tiimiimme Pirkanmaalle myyntiin yhteyspäällikköä. Olethan motivoitunut, ahkera ja innostunut. Uusasiakashankinta on sinulle tuttua ja haasteet työssä kuulostaa positiiviselta piristykseltä työpäivissäsi. Suoriudut työstäsi tehokkaasti ja kuitenkin rennoin ottein, hampaita kiristelemättä. Haemme vahvaa myynnin osaajaa, joka arvostaa tiimityöskentelyä. Aiempi työkokemus henkilöstöpalvelualalta olisi suotavaa, sekä paikallistuntemus, mutta niitäkin enemmän arvostamme persoonaasi ja halua tehdä tulosta.

Tehtävässä kontaktoit yrityksiä aktiivisesti, sekä kehität asiakassuhteita jatkuvasti. Osaat muovata palvelutarjontaa asiakkaan tarpeiden mukaan ja käyttäydyt erilaisten ihmisten kanssa sulavasti. Verkostoituminen on sinulle luontevaa, etkä pelkää käyttää kontaktejasi. Olet vahvasti itseohjautuva ja oman ajankäyttösi optimointi tulee luonnostaan.

Tarjoamme sinulle mielenkiintoisen tehtävän nuorekkaassa porukassa henkilöstöpalvelualan näköalapaikalla. Voimakas kasvumme vaatii vahvoja tekijöitä, jotka palkitsemme kilpailukykyisesti. Amikolla sinulla on myös mahdollisuus edetä ja kehittyä urallasi.

Olisiko sinusta myyjäksi meidän rentoon ja dynaamiseen porukkaamme? Jos kiinnostuit, hae heti tehtävää verkkosivuillamme www.amiko.fi! Paikka täytetään sopivan henkilön löydyttyä.

Toimiala: Myynti- ja markkinointi

Sijainti: Pirkanmaa, Tampere

Ilmoitusnumero: 17425989

Haku päättyy: 23.06.2019 21:00

Työsuhde: Vakituinen

Työn laatu: Kokoaikainen

Palkkaus:

Hae tätä paikkaa
Tehtävä Alue Kaupunki Toimiala Osa-/kokoaikainen Määrä
HOMMA HALTUUN! Satakunta
Oikotie ammattilaiseksi Pori
Varastotyöntekijä Kouvola Kymenlaakso Kouvola
Avoin työhakemus
Tuotantotyöntekijä Satakunta Kankaanpää Teollisuus Kokoaikainen 1
Tuotantotyöntekijä Päijät-Häme Heinola Teollisuus Kokoaikainen 2
Kurottajakuski Päijät-Häme Lahti Rakennus ja maanrakennus Kokoaikainen
Kiinteistönhuoltaja/yleismies Pirkanmaa Akaa Kiinteistönhuolto ja siivous Osa-aikainen 1
Muottitimpuri Varsinais-Suomi Parainen Rakennustuoteteollisuus Kokoaikainen 1
Jakeluautonkuljettaja/ opiskelijalle Pirkanmaa Kuljetus Osa-aikainen 1
Myyjä kahvilaan Pirkanmaa Akaa Hotelli- ja ravintola-ala Osa-aikainen 1
Leipuri/kaulaaja Pirkanmaa Akaa Elintarviketeollisuus Kokoaikainen 1
Maalari Satakunta Pori Rakennus ja maanrakennus Kokoaikainen 1
Psykoterapeutti Pohjois-Pohjanmaa Oulu Sosiaali- ja terveysala Kokoaikainen 1
Prosessinhoitaja betonitehtaalle Uusimaa Espoo, Helsinki, Vantaa Rakennustuoteteollisuus Kokoaikainen 1
Tuotantovastaava betonitehtaalle Uusimaa Espoo, Helsinki, Vantaa Rakennustuoteteollisuus Kokoaikainen 1
Rakennuspeltiseppä Uusimaa Espoo, Helsinki, Vantaa Rakennustuoteteollisuus Kokoaikainen 1
Murskan lajittelija Uusimaa Espoo, Helsinki, Vantaa Rakennus ja maanrakennus Kokoaikainen 3
Keittiökalustemyyjä Vantaalle Uusimaa Vantaa Kauppa Kokoaikainen 2
Liikenneasematyöntekijä Pohjois-Pohjanmaa Oulu Kauppa Osa-aikainen 1
Rakennuspeltiseppä Pirkanmaa Rakennus ja maanrakennus Osa-aikainen 2
Alumiinihitsaaja Espoon Juvanmalmille Uusimaa Espoo Teknologiateollisuus Kokoaikainen 1
Pyöräkoneen/materiaalikoneenkuljettaja Päijät-Häme Lahti Rakennus ja maanrakennus Kokoaikainen 1
Purkutyöntekijöitä pääkaupunkiseudulle Uusimaa Espoo, Helsinki, Vantaa Rakennus ja maanrakennus Kokoaikainen 3
Rakennusaputyöntekijä pääkaupunkiseudulle/reissutyöhön Uusimaa Rakennus ja maanrakennus Kokoaikainen 1
Rakennuspeltiseppä Uusimaa Espoo, Helsinki, Vantaa Rakennus ja maanrakennus Kokoaikainen 1
Pakettiautonkuljettaja Päijät-Häme Lahti Kuljetus Osa-aikainen 1
Postitustyöntekijöitä varastolle Viinikkalaan Uusimaa Vantaa Logistiikka ja varasto Osa-aikainen 2
Rakennusaputyöntekijä Ouluun/reissutyöhön Pohjois-Pohjanmaa Oulu Rakennus ja maanrakennus Kokoaikainen 1
Palkanlaskija Pohjois-Pohjanmaa Oulu Toimisto-, hallinto- ja atk-työt Kokoaikainen 2
Rakennuspeltiseppä Pohjois-Pohjanmaa Oulu Rakennus ja maanrakennus Kokoaikainen 2
Kirjanpitäjä Pohjois-Pohjanmaa Oulu Toimisto Kokoaikainen 3
Työnjohtaja maanrakennusalalle Rakennus ja maanrakennus Kokoaikainen 1
Ravintolatyöntekijöitä Pori Jazzeille Satakunta Pori Hotelli- ja ravintola-ala Kokoaikainen 3
Rakennusmies siltatyömaalle Rakennus ja maanrakennus Kokoaikainen 2
Autonasentaja ja tiiminvetäjä pikahuoltotehtäviin Uusimaa Helsinki Asennus/huolto Kokoaikainen 1
Rappaajaa julkisivuremonttiin Rakennus ja maanrakennus Kokoaikainen 1
Kalankäsittelijä Vaaralaan Elintarviketeollisuus Kokoaikainen 1
Varastotyöntekijä keräilyyn Hämeenlinnaan Kanta-Häme Hämeenlinna Logistiikka ja varasto Kokoaikainen 1
Työntömastotrukin kuljettaja Hämeenlinnaan Kanta-Häme Hämeenlinna Logistiikka ja varasto Kokoaikainen 1
Pakkaaja Elintarviketeollisuus Kokoaikainen 1
Rakennusmies Hämeenlinnaan Kanta-Häme Hämeenlinna Rakennus ja maanrakennus Kokoaikainen 1
Kontinpurkajia Viinikkalaan Logistiikka ja varasto Kokoaikainen 4
Timanttiporaaja Rakennus ja maanrakennus Kokoaikainen 1
Isännöitsijä Pohjois-Pohjanmaa Oulu Toimisto-, hallinto- ja atk-työt Kokoaikainen 2
Kirjanpitäjä Pohjois-Pohjanmaa Oulu Toimisto Kokoaikainen 1
Maanrakennustyöntekijä putkityöhön Uusimaa Helsinki Rakennus ja maanrakennus Kokoaikainen 1
Baarityöntekijä Malmin keskustaan Uusimaa Helsinki Hotelli- ja ravintola-ala Osa-aikainen 1
Keräilijöitä Viinikkalaan Logistiikka ja varasto Kokoaikainen 2
Osa-aikainen siistijä Valkeakoskelle Pirkanmaa Valkeakoski Kiinteistönhuolto ja siivous Osa-aikainen 1
Asiakaspalveluhenkinen varastotyöntekijä Pohjois-Pohjanmaa Oulu Logistiikka ja varasto Osa-aikainen 1
Tuleva huippumyyjä Pohjois-Pohjanmaa Oulu Kauppa Osa-aikainen 2
Pakkaaja heinäkuun ajaksi Tukkutorille Helsinkiin Uusimaa Helsinki Elintarviketeollisuus Kokoaikainen 1
Keräilijä Vaaralaan Uusimaa Vantaa Logistiikka ja varasto Kokoaikainen 1
TELINEASENTAJIA PÄÄKAUPUNKISEUDULLE Uusimaa Espoo, Helsinki, Vantaa Rakennus ja maanrakennus Kokoaikainen 2
Nokkamies Paraisille Varsinais-Suomi Parainen Rakennustuoteteollisuus Kokoaikainen 1
Osa-aikainen elintarviketyöntekijä Elintarviketeollisuus Osa-aikainen 1
Linjanhoitaja puuntyöstökoneelle Päijät-Häme Asikkala Teollisuus Kokoaikainen 2
Koulutetaan TIMANTTIPORAAJA/-SAHAAJA Päijät-Häme Lahti Rakennus ja maanrakennus Kokoaikainen 2
Rakennus/purkutyöntekijä Päijät-Häme Lahti Rakennus ja maanrakennus Kokoaikainen 2
Autonasentaja Espooseen Uusimaa Espoo Asennus/huolto Kokoaikainen 2
Elementtityöntekijä Varsinais-Suomi Parainen Rakennustuoteteollisuus Kokoaikainen 2
Keikkatyöntekijöitä eri aloille (Turun seudulle) Osa-aikainen 2
Kaivinkoneen perämies Kanta-Häme, Pirkanmaa Rakennus ja maanrakennus Kokoaikainen 1
Purkutyöntekijä Päijät-Häme Lahti Rakennus ja maanrakennus Kokoaikainen 5
Ammattitaitoinen kaivinkoneen perämies Uusimaa Espoo, Helsinki, Vantaa Rakennus ja maanrakennus Kokoaikainen 1
Betonielementtityöntekijä Pohjois-Pohjanmaa Oulu Rakennustuoteteollisuus Kokoaikainen 2
Yhteyspäällikkö henkilöstöalalle Pirkanmaa Tampere Myynti- ja markkinointi Kokoaikainen 1
Polttoleikkaaja purkutöihin Keski-Suomi, Pohjois-Pohjanmaa, Päijät-Häme Jyväskylä, Oulu, Lahti Rakennus ja maanrakennus Kokoaikainen 1
Kompostointi- ja biokaasulaitoksen linjastonhoitaja Päijät-Häme Lahti Teollisuus Kokoaikainen 1
Kosteuskartoittaja Päijät-Häme Lahti Rakennus ja maanrakennus Kokoaikainen 1
Huoltoasentaja Turun seudulle Varsinais-Suomi Turku Asennus/huolto Kokoaikainen 1
Elintarviketyöntekijä leipomoteollisuuteen Pirkanmaa Valkeakoski Elintarviketeollisuus Kokoaikainen 1
Siistijä Pirkanmaalle Pirkanmaa Kiinteistönhuolto ja siivous Kokoaikainen 1
Rappaaja/maalari Satakunta Pori Rakennus ja maanrakennus Kokoaikainen 1
Mattoasentaja Satakunta Pori Rakennus ja maanrakennus Kokoaikainen 1
Telineasentajia Varsinais-Suomi Turku Rakennus ja maanrakennus Kokoaikainen 3
Kalankäsittelijä Itä-Helsinkiin Uusimaa Helsinki Hotelli- ja ravintola-ala Kokoaikainen 1
Kirvesmiehiä/rakennustyöntekijöitä Pohjois-Pohjanmaa Oulu Rakennus ja maanrakennus Kokoaikainen 2
Viheraluetyöntekijä Pohjois-Pohjanmaa Oulu Puutarha-ala Kokoaikainen 1
Yhdistelmäajoneuvonkuljettaja Kymenlaakso Kouvola Kuljetus Kokoaikainen 1
Rakennusaputyöntekijä Päijät-Häme Lahti Rakennus ja maanrakennus Kokoaikainen 5
Kaivinkoneen perämies Päijät-Häme Lahti Rakennus ja maanrakennus Kokoaikainen 3
Kaivinkoneenkuljettaja Päijät-Häme Lahti Rakennus ja maanrakennus Kokoaikainen 3
Julkisivu- ja kattoasentaja Päijät-Häme Lahti Rakennus ja maanrakennus Kokoaikainen 1
Juustopalvelutiskille myyjä Uusimaa Espoo, Helsinki, Vantaa Kauppa Kokoaikainen 1
Kalan myyjiä/käsittelijöitä Lapinjärvelle Itä-Uusimaa Lapinjärvi Hotelli- ja ravintola-ala Kokoaikainen 3
Pyöräkoneenkuljettaja Nurmijärvelle Uusimaa Hyvinkää, Kerava, Nurmijärvi, Tuusula Teollisuus Kokoaikainen 1
Kuorma-auton kuljettaja pääkaupunkiseudulle Uusimaa Kuljetus Kokoaikainen 2
Laatoittaja Kymenlaakso Kouvola Rakennus ja maanrakennus Kokoaikainen 1
Liikenneasematyöntekijä Itä-Uusimaa, Kymenlaakso Lapinjärvi, Loviisa, Kouvola Hotelli- ja ravintola-ala 1
Muoviasentaja Kymenlaakso Hamina, Iitti, Kotka, Kouvola, Miehikkälä, Pyhtää, Virolahti Teollisuus Kokoaikainen 1
Betonipaikkaaja rakennustyömaille Uusimaa Espoo, Hanko, Helsinki, Hyvinkää, Inkoo, Järvenpää, Karjalohja, Karkkila, Kauniainen, Kerava, Kirkkonummi, Lohja Rakennus ja maanrakennus Kokoaikainen 1
Kokoonpanohitsaaja Kymenlaakso Teollisuus Kokoaikainen 1
Kokoonpanija Kymenlaakso Iitti, Kouvola Teollisuus Kokoaikainen 2
Rakennussiivoojia ja loppusiivoojia Uusimaa Espoo, Helsinki Rakennus ja maanrakennus Kokoaikainen 5
HR-harjoittelija rekrytointitiimiin! Uusimaa Helsinki Toimisto Kokoaikainen 1
Rakennustyönjohtaja Kymenlaakso, Uusimaa Kouvola, Helsinki Rakennus ja maanrakennus Kokoaikainen 1
Tarroittaja Uusimaa Kerava, Vantaa Logistiikka ja varasto Kokoaikainen 1
Kirvesmies Kymenlaakso Kouvola Rakennus ja maanrakennus Kokoaikainen 4
Linjastosiivooja Helsinkiin Uusimaa Helsinki Kiinteistönhuolto ja siivous Osa-aikainen 3
Liikenteenohjaajia Kymenlaakso Hamina, Kotka, Kouvola Rakennus ja maanrakennus Kokoaikainen 1
Kylmälaiteasentaja Kymenlaakso Kouvola LVIS Kokoaikainen 1
Elementtityöntekijä Kymenlaakso Kouvola Rakennus ja maanrakennus Kokoaikainen 2
Varasto- ja terminaalityöntekijöitä Uusimaa Vantaa Logistiikka ja varasto Kokoaikainen 2
Varastotyöntekijöitä Uusimaa Kerava, Vantaa Logistiikka ja varasto Kokoaikainen 3
Varastotyöntekijöitä Amikolle! Uusimaa Espoo, Helsinki, Kerava, Vantaa Logistiikka ja varasto Kokoaikainen 5
Tarvittaessa töihin kutsuttavia elintarvikemyyjiä juusto palvelutiskiin (Haku päättynyt) Uusimaa Espoo, Helsinki, Vantaa Kauppa Osa-aikainen 2