In English
In English

Vuokratyöntekijät viihtyvät työssään – millainen on tyypillinen vuokratyöntekijä?

Henkilöstöpalveluyritysten liitto HPL:n toteuttaman tutkimuksen mukaan vuokratyöntekijät viihtyvät työssään. Suuri osa, 70 prosenttia, vastanneista kertoo olevansa innostunut työstään.  Jopa 88 prosenttia vastanneista suosittelee vuokratyötä tuttavilleen.

– Meille amikolaisten tyytyväisyys on todella tärkeä asia. Kohtaamme kaikki työnhakijat ja työntekijämme yksilöinä, Amikon henkilöstöpäällikkö Anne Viinamäki sanoo.

Myös Amikon asiakkaiden tyytyväisyys on huippuluokkaa. NPS- eli Net Promoter Score -menetelmässä nykyisiltä asiakkailta kysytään yksi kysymys, joka ennustaa todennäköisyyttä ostaa uudelleen ja suositella muille

– NPS-lukumme on kasvanut vuosi vuodelta. Vuonna 2020 NPS-lukumme oli 68.

Henkilöstövuokrauksen toimialalla NPS-luku 68 on lähellä ”World Class” -tasoa.

Uusin valtakunnallinen tutkimus vuokratyöntekijöiden keskuudessa toteutettiin vuonna 2018 ja siihen kutsuttiin kaikki auktorisoidut vuokratyöyritykset. Tutkimukseen osallistui ennätysmäärä eli 7 165 vuokratyöntekijää.

Tyypillinen vuokratyöntekijä on innostunut työstään

Tyypillinen vuokratyöntekijä on tutkimuksen mukaan

  • alle 25-vuotias,
  • toisen asteen koulutuksen suorittanut
  • pääkaupunkiseudulla asuva nainen
  • työskentelee kaupan- tai kaupallisen alan parissa.

Tyypillinen vuokratyöntekijä on myös keskiverto suomalaista työntekijää innostuneempi. Tutkimukseen vastanneet vuokratyöntekijät antoivat innostumiselleen keskiarvoksi 3,94, kun keskiverto suomalaisen työntekijän keskiarvo on 3,67.

Lähde: https://hpl.fi/henkilostopalveluala/vuokratyontekijatutkimus

Vuokratyötä suositellaan mielellään myös tuttaville

Vuokratyön suosittelu on noussut erinomaiselle tasolle vuosien varrella. Tekijät, joita arvosteltiin erinomaisilla arvosanoilla:
  • Työnantajani on hoitanut asianmukaisesti palkanmaksun ja muut työsuhdeasiat
  • Työni on sitä, mitä minulle luvattiin
  • Sain nopeasti töitä henkilöstöpalveluyrityksen kautta.
Suosittelussa nousi esiin myös
  • työn helppous ja joustavuus,
  • mahdollisuus työskentelyyn opiskelun ohella
  • monipuolisen työkokemuksen kartuttaminen
  • pysyvän työpaikan mahdollisuus.
– Amikolaisten työhyvinvointi on meille ykkösasia, siksi käytämme paljon aikaa siihen, että voimme tarjoamallamme vuokratyöpaikalla oikeasti antaa työnhakijalle hänen elämäntilanteeseensa sopivan vuokratyöpaikan. Monesti käy myös niin, että työura yrityksessä alkaa kauttamme vuokratyöntekijänä ja sitten työntekijä halutaankin vakinaistaa asiakasyritykseen. Myös meillä on vakituisia työpaikkoja, Viinamäki sanoo.Suosittelun mielekkyydestä kertoo myös se, että kiinnostukseen vuokratyötä kohtaan vaikutti kaverilta kuultu vaihtoehto 21 prosentissa vastanneista. Eniten (33 prosenttia vastanneista) kiinnostus on herännyt mol.fi sivuston kautta.
Lähde: https://hpl.fi/henkilostopalveluala/vuokratyontekijatutkimus

Vuokratöihin pääsee nopeasti ilman alan työkokemusta – töitä jopa viikon sisällä

Monelle nuorelle vuokratyö on ensimmäinen työpaikka. Henkilöstöpalvelualan työntekijöistä lähes puolet on alle 25-vuotiaita ja ala toimii monelle nuorelle porttina työelämään. Vastanneista 27 prosenttia kertoi olleensa ennen vuokratyötä opiskelemassa ja 26 prosenttia työttömänä.

– Kauttamme on mahdollisuus päästä monelle eri alalle töihin. Suurimmat toimialat, joille työllistämme ovat rakennus-, teollisuus- ja palvelualat.

HPL:n mukaan henkilöstöpalveluyritykset auttavat joka vuosi tuhansia nuoria työelämään antamalla heille muun muassa työturvallisuuskortti-, hygieniapassi- ja kassakoulutusta. Koulutuksen lisäksi vuokratöihin pääsee myös nopeasti. Tutkimukseen vastanneista 27 prosenttia kertoi työn löytyneen jopa viikon sisällä.

Miksi vuokratyötä tehdään?

Tutkimukseen vastanneista 39 prosenttia kertoo hakeutuneensa vuokratöihin sen tuoman valinnan vapauden vuoksi. Vuokratyössä työelämä on mutkaton osa muuta elämääsi ja voit päättää työajat ja -paikat itse. Yli neljännes, 26 prosenttia vastanneista kertoo haluavansa nähdä erilaisia työpaikkoja ja saada monipuolista työkokemusta.

Vuokratyö sopii niin päätyöksi, lisäansioiden kartuttamiseen kuin opintojenkin ohelle. Yli kolmannes vastanneista kertoo vuokratyön olevan heidän päätyönsä, neljännes kertoi olevansa vuokratyössä koska haluavat lisäansioita ja 26 prosenttia kertoo opiskelevansa vuokratyön ohella.

Oletko vailla elämäntilanteeseesi sopivaa työtä? Katso Amikon avoimet työpaikat ja hae!

vuokratyossa

Lisää juttuja

Scroll to Top