In English
In English

Ulkoista yrityksesi henkilöstöasiat Amikolle

Henkilöstöasioiden ulkoistaminen mietityttää usein monia, mutta täysin turhaan. Listasimme alle viisi hyvää syytä, miksi sinun kannattaa ulkoistaa yrityksesi henkilöstöasiat Amikolle.

1. Amikolla on käytössään monipuoliset keinot tekijöiden löytämiseen

Voimme hyödyntää tekijöiden löytämiseen useita eri keinoja, kuten henkilöstövuokrausta, suorarekrytointia tai headhuntingia. Mikä vain sinun yrityksellesi parhaiten sopii! Käytössämme oikeiden tekijöiden löytämiseen ovat myös useat eri väylät, kuten osaajakantamme, nettisivumme, sosiaalinen media ja printtimedia.

2. Amiko toimii nopeasti ja kustannustehokkaasti

Löydämme tekijät tarvittaessa hyvinkin nopealla aikataululla – jopa saman työpäivän aikana! Tällä varmistat yrityksesi resurssien riittävyyden esimerkiksi yllättävien poissaolojen sattuessa. Palveluidemme etuihin kuuluu aina myös kustannustehokkuus.

3. Amiko löytää tekijät eri toimialoille

Kumppaniyrityksemme tulevat useilta eri toimialoilta. Olemme löytäneet tekijöitä muun muassa kaupan, logistiikan, teollisuuden ja rakentamisen alalle. Eri toimialojen lisäksi palvelemme myös eri puolilla Suomea – jopa kahdeksalla paikkakunnalla.

4. Amiko tarjoaa kokonaisvaltaisia henkilöstöratkaisuja

Palvelumme eivät rajoitu ainoastaan henkilöstöasioihin, vaan tarjoamme yrityksille kokonaisvaltaisia henkilöstöratkaisuja. Meidän kauttamme hoituvat tarvittaessa niin asiantuntija-, palkkahallinto- kuin tilitoimistopalvelutkin. Tutustu niihin tarkemmin klikkaamalla tästä!

5. Amiko on luotettava ja asiantunteva kumppani

Olemme yksi henkilöstöalan kovimmista ammattilaisista ja nopeimmin kasvavista yrityksistä. Toimintamme perustuu vankkaan kokemukseen ja laajaan toimialatuntemukseen. Tavoitteenamme on, että löydämme tekijät yritykseesi ja sinä voit keskittyä ydinosaamiseesi!

Heräsikö kiinnostuksesi? Lue vielä lisää aiheesta ja ota yhteyttä meihin, niin keskustellaan enemmän!

ulkoistus-amikolle

Lisää juttuja

Verkkotilit

Verkkotilit Oy – Henkilökohtaista ja sähköistä taloushallintopalvelua

Verkkotilit Oy on Lahdessa toimiva tilitoimisto, joka palvelee yrityksiä valtakunnallisesti. Vuonna 2018 yrityksen perustaja Pekka Karttunen jäi eläkkeelle, jolloin Amiko osti yrityksen ja Kaarina Metsä-Vähälä aloitti toimitusjohtajana. Siirtymä tapahtui sujuvasti: samat työntekijät jatkoivat ja asiakkaat pysyivät uskollisina palvelulle. Kasvua sähköisten työkalujen ansiosta Vuodesta 2018 lähtien Verkkotilit Oy:n liikevaihto on tuplaantunut.

Lue koko juttu
Scroll to Top