In English
In English

“Amiko piti huolta, että asiat menevät maaliin”

Hanne Honkanen oli alle kolmekymppinen kokki ja ravintoloitsija, kun sidekudosreuma vei hänen kykynsä toimia ammatissaan. 13 vuoden ura salissa ja keittiössä oli ohi, konkurssivelat painoivat päälle ja olo oli näköalaton.
– Tiesin, että haluaisin tehdä töitä ihmisten parissa, mutta kun ei ollut kokemusta mistään muusta työstä, en osannut ajatella muita vaihtoehtoja, Honkanen kertoo.
Ensin hän kokeili eläinalan opintoja, mutta työeläkeyhtiö ei myöntänyt niihin tukea. Sen sijaan Hanne sai ohjeeksi ottaa yhteyttä Amikon työkykypalveluihin.

Amiko Työkykypalvelu tuli avuksi

– Otin yhteyttä Amiko Työkykypalvelun Olli Pitkäseen, joka tarttui asiaani heti. Persoonallisuus- ja soveltuvuustestit auttoivat hahmottamaan vahvuuksiani ja toivat myös paljon itseluottamusta. Niiden perusteella sain pontta lähteä kokeilemaan tapahtuma-alaa työkokeilun muodossa, sekä lopulta ottamaan vastaan nykyisen pestini, Hanne kertoo. Työkokeilupaikka löytyi mobiilipelejä kehittävän Supercellin tapahtumatuotannon tiimistä, joka vastaa kaikista yrityksen sisä-, sekä ulkopuolella pidettävistä tapahtumista.

Työkokeilun aikana Hanne toimi tapahtumajärjestelyjen parissa ja talo tuli entistä tutummaksi. Vakituinen työ löytyi yrityksen ravintolatoimen johtajana. Nyt Hanne vastaa kaikesta toimiston sisällä olevista ruoka- sekä juomatuotteistuksista, palveluista ja niiden toimivuudesta.

– Koen, että pääsin jatkamaan siitä, mihin oman ravintolani kanssa jäin, Hanne toteaa kiitollisena.

Amiko toimi vauhdittajana niin uuteen työhön, tarjolla oleviin mahdollisuuksiin kuin omien kykyjen ymmärtämiseen.

– Se oli ihan järjetön apu, mitä Ollilta sain. Hän kulki koko ajan mukana ja piti huolta, että asiat menevät maaliin, Hanne sanoo.

– Olisin varmaan luovuttanut tuen hakemisen kanssa, ellen olisi saanut apua Ollilta. Hän osaa virastokielen ja tietä, miten asiat pitää sanoa ja raportoida, että ne etenevät.

Hannen kohdalla ne etenivät maaliin alle vuodessa.

– Pääsen edelleen käymään salissa ja keittiössä, mutta minun tehtäväni on vastata niiden toiminnasta eikä työskennellä niissä, hän hymyilee.

Myös toive ihmisten parissa työskentelystä on toteutunut.

– Viihdyn todella hyvin. Liikkuvia osia on paljon, mutta työ on todella palkitsevaa.

Lue lisää hienoja kuntoutumistarinoita Amikon Työkykypalveluiden osiosta!

Hanne_Amiko tyokykypalvelu

Lisää juttuja

Kun rekrytoinnin pitää osua kerralla oikein – Artekno löysi kumppanin, johon voi luottaa

Kun rekrytoinnin pitää osua kerralla oikein – Artekno löysi kumppanin, johon voi luottaa Vuodesta 1953 lähtien Artekno Oy on rakentanut vahvaa osaamistaan muovituotteiden, termologistiikan ratkaisujen ja elintarvikepakkausten parissa. Yrityksen arki pyörii erikoisosaamisen, tehokkaiden prosessien ja vastuullisen tekemisen ympärillä – viidessä toimipisteessä, noin 120 ammattilaisen voimin. Kasvun ja tuotannon jatkuvuuden kannalta

Lue koko juttu

Amiko työkykypalvelut kasvattaa jälleen tiimiään

Amiko työkykypalveluissa on aloittanut uusi työkykyvalmentaja, yhteisöpedagogi (AMK) Pauliina Klasila. Pauliina työskentelee pääosin Oulussa sekä palvelee asiakkaitamme myös Rovaniemellä, Kemissä, Torniossa ja Raahessa. Pauliinan työura koostuu erilaisista tehtävistä työllisyyspalveluissa, hyvinvointia edistävissä hankkeissa ja varhaiskasvatuksessa (jotka ovat tukeneet yksilöiden hyvinvointia ja osallisuutta) sekä maahanmuuttajatyöstä. Lisäksi hän on tuottanut toiminimellä personal trainer-palveluita

Lue koko juttu

Muutosturvavalmennus on irtisanotulle aina henkilökohtainen palvelu

Muutosturvapalvelu on lakisääteinen irtisanotulle työntekijälle, joka on ollut työsuhteessa yli viisi vuotta yli 30 hengen yrityksessä. Yksityisen puolen muutosneuvotteluiden, ja julkisen tahon vastaavan yhteistoimintaneuvotteluiden, jälkeen irtisanovan tahon olisi löydettävä vastuullinen toimija tuottamaan muutosturvavalmennuksen palvelut. Tarjokkaita on paljon, mutta harvalla yhdistyvät Amikon tapaan ihmisen kohtaamisen ammattitaito ajankohtaisiin tietoihin työelämästä. – Muutosturva-ala

Lue koko juttu

Oivalluksia, onnistumisia ja johtamisen kehitystä – Heidin matka työelämän ytimeen

Heidi – Ihmisten ja työelämän tuloksellisen kehittämisen asialla Heidi aloitti uransa Thomasin henkilöarviointien parissa vuoden 2020 alussa. Heidin sydän sykkii sille, että työelämässä johtaminen ja vuorovaikutus tiimeillä toimisivat organisaation ihmisiä sitouttavalla ja työhyvinvointia tukevalla tavalla. Nämä seikat tutkitusti lisäävät organisaation ja tiimien tuloksellisuutta. Erittäin tärkeää on myös osuvien henkilövalintojen tekeminen

Lue koko juttu
Scroll to Top