In English
In English

Tatiana työllistyi Amikon kautta Laatukorulle

Amiko työllistää kuukausittain satoja henkilöitä eri aloille pitkiin sekä lyhyempiin työsuhteisiin. Näin kesälomien jälkeen moni asiakasyritys etsiikin uusia tekijöitä riveihinsä.  Yksi Amikon kautta työllistynyt tekijä on Laatukoru Oy:ltä mielekkään työn löytänyt Tatiana Keränen.

– Muutin Helsinkiin lokakuussa 2020. Koronapandemia vaikutti työmarkkinoihin, enkä löytänyt heti työpaikkaa. Kesällä 2021 löysin kuitenkin Amikon, joka tarjosi kattavasti vuokratyötä eri aloilta, Keränen kertoo.

Laatukoru on varsin tunnistettu, vuonna 1972 perustettu suomalainen koru- ja kelloalan perheyritys. Verkkokaupan lisäksi Laatukoru palvelee asiakkaitaan 13 myymälässä. Laatukoru valmistaa korumallistojaan itse sekä edustaa alansa huippubrändejä. Työvoimatarve koru- ja kellomyymälöissä saattaa olla kausiluontoista, jolloin vuokratyövoima on oivallinen ratkaisu tarpeen täyttämiseen.

– Saatuani paikan, työskentelin ensimmäiset puoli vuotta vuokratyöntekijänä. Taisin suoriutua työstäni melko mallikkaasti, sillä puolen vuoden jälkeen siirryin suoraan yrityksen palkkalistoille myyjän tehtäviin, nyt täysipäiväisenä työskentelevä Keränen arvelee.

Vuokratyö – tehokas rekrytointikanava

Moni Amikon kautta työllistynyt saatetaan palkata myöhemmin asiakasyritykselle työntekijäksi. Usein kumppanimme käyttääkin vuokratyötä tehokkaana rekrytointikanavana, jolloin riski vakituisen työntekijän palkkaamiseen nähdään pienempänä. Vaikka Amikon liiketoiminta pohjautuu vuokratyöntekijöiden välittämiseen ja asiakasyrityksille tarjottuihin henkilöstöpalveluihin, iloitsemme uusien työurien mahdollistamisesta.

– Haluan kiittää Amikoa ja suosittelen lämpimästi tutustumaan vuokratyön mahdollisuuksiin! Yhteyshenkilöni Amikolla oli ammattimainen, ystävällinen ja mukava. Hänen kanssaan oli alusta asti mukava asioida. Työnhaku oli kokonaisuudessaan erittäin positiivinen kokemus ja viihdyn nykyisessä tehtävässäni Laatukorulla, Keränen toteaa loppuun.

Tarkasta avoimet työpaikkamme eri aloille.

laatukoru

Lisää juttuja

Mitä sinun pitäisi kysyä työnantajalta?

Kysymykset, jotka vakuuttavat rekrytoijan – ja auttavat sinua valitsemaan oikean työpaikan Usein työhaastattelun lopussa haastateltavaa pyydetään kertomaan mahdollisista lisäkysymyksistä, joita esittää työhaastattelijalle tai työnantajayritykselle. Kysymysten avoin esittäminen osoittaa usein motivaatiota työnhakijan puolelta ja kertoo hakijan rehellisyydestä. Kysymyksien esittäminen myös auttaa haastateltavaa arvioimaan, sopiiko kyseinen avoin paikka juuri sinulle. Mitä sitten kannattaa kysyä tämänkaltaisessa tilanteessa? Mitkä kysymykset saavat

Lue koko juttu

Nopeampi rekrytointi, sujuvampi yhteistyö – MSK Groupin kokemuksia Amikosta

Tarve osaaville tekijöille teollisuuden pariin – Amikolta tarvittava apu MSK Group Oy on vuodesta 1950 asti toiminut korkealuokkaisen teknologian parissa, keskittyen etenkin vaativien muovikomponenttien, turvaohjaamoiden ja kattavien sopimusvalmistuspalveluiden takaamiseen. Yritys on sitoutunut useampaan toimialaan, joihin lukeutuu liikkuvat koneet, maatalouskoneet ja erilaiset teolliset sovellukset. MSK Group Oy:n henkilöstö- ja viestintäjohtajana toimii Tero

Lue koko juttu
Scroll to Top