In English
In English

Yhdistä työ ja opinnot – työkokemus on merkittävä etu vastavalmistuneelle työmarkkinoilla

Moni opiskelija on varmasti joskus ollut tilanteessa, jossa huomaa taloudellisen tilanteen olevan ahtaalla eikä opintotuki tai laina riitä kattamaan kuukausittaisia kuluja. Tilastokeskuksen tuoreimman koulutustilaston mukaan vähintään 18-vuotiaista opiskelijoista puolet kävi opintojen ohella töissä. Miksi töiden ja opintojen yhdistäminen kannattaa ja miten sovittaa opinnot ja työt yhteen? Miten opintotuet ja opiskelijoiden vuositulorajat vaikuttavat opintojen ja työn yhdistämiseen?

Työkokemusta sekä enemmän mahdollisuuksia vapaa-ajan viettoon

Työt opintojen ohessa tuo taloudellisia mahdollisuuksia harrastuksiin sekä vapaa-ajan viettoon.

Arkea ja opintoja on hyvä tasapainottaa vapaa-ajalla, jonka voit viettää haluamallasi tavalla. Harrastukset ja vapaa-ajan viettäminen eivät ole useinkaan halpaa puuhaa, vaan siihen voi saada uppoamaan suurempiakin summia. Tähän työssäkäynti opiskelun ohella tuo lisää taloudellisia mahdollisuuksia.

– Saatua palkkaa tärkeämpää tulevaisuutesi työelämän kannalta on kuitenkin työkokemuksen kartuttaminen. Työkokemusta hankkinut vastavalmistunut on valmiimpi työelämään, ja se on merkittävä etu työnhaussa, Amikon henkilöstöjohtaja Kata Stefanska muistuttaa.

Työkokemus auttaa myös hahmottamaan, mitä haluaa tehdä valmistumisen jälkeen ja kokemuksen avulla on myös helpompaa saada se unelmiensa työ.

Millaisia töitä opintojen oheen?

Opiskeluelämä Suomessa on moniin muihin maihin verrattuna vapaampaa, ja useimmat opiskelijat pystyvät vaikuttamaan itse lukujärjestykseen sekä kurssimäärään. Opiskelijoille parhaiten sopivat joustavat osa-aikaiset työt, joissa on mahdollisuus vaikuttaa itse työskentelypäiviin. Moni opiskelija tekeekin esimerkiksi keikkatöitä tai työskentelee osa-aikaisella sopimuksella, jolloin työn, opiskelujen ja arjen yhdistäminen on mahdollista.

Ennen kuin aloitat työnhaun opintojen oheen, lukujärjestyksen tarkastelun lisäksi tutki muuta ajankäyttöäsi ja mieti sitten;

  • kuinka paljon sinulla on vapaa-aikaa,
  • oletko valmis tekemään töitä viikonloppuisin,
  • haluatko tehdä kokonaisia työpäiviä vai irrallisia työtunteja
  • sopiiko sinulle parhaiten aamuvarhaiset- vai iltaan painottuvat työt.

Mieti myös haluatko kerryttää oman alasi työkokemusta vai etsitkö lähinnä työtä, josta saat lisätienestiä opintotuen päälle.

– Kun haettavan työn kriteerit ovat selvät, on työpaikan etsintä helpompaa ja voit seuloa työpaikkailmoituksista sinulle potentiaaliset työpaikat, Stefanska vinkkaa.

Miten löytää tasapaino työn ja opintojen välille?

– Kaikki lähtee avoimesta keskustelusta. Kerro jo haastatteluvaiheessa etsiväsi töitä opintojen ohelle. Lisäksi ennen työsopimuksen allekirjoittamista on hyvä kerrata yhdessä työnantajan kanssa, miten opintojen ja töiden yhdistäminen sujuu kaikkien kannalta mutkattomimmin, kertoo Stefanska.

Työnantaja odottaa, että työajallasi keskityt annettuihin työtehtäviin ja hoidat työvuorot niin kuin on sovittu. Opintojen ja töiden yhdistämisessä auttaa, jos voit olla työnantajallesi rehellinen siitä, kuinka paljon sinulla on velvollisuuksia töiden ulkopuolella. Opiskelijana aikaa täytyy kuitenkin varata koulun lähiopetuksen lisäksi myös koulutehtävien tekoon ja tentteihin lukemiseen.

Opintojen ja töiden yhdistämisessä auttaa, jos voit olla työnantajallesi rehellinen siitä, kuinka paljon sinulla on velvollisuuksia töiden ulkopuolella.

Keskustelkaa jo varhain etukäteen työnantajan kanssa opintojen ja lukukauden kulusta, ja esimerkiksi siitä, voisitko tehdä tenttiviikolla vähemmän vuoroja yleensä. Vastavuoroisesti voit kertoa halukkuudestasi olla töissä enemmän silloin, kun opiskeluissa on hiljaisempi ajanjakso.

–On myös hyvä muistaa jättää tarpeeksi aikaa vapaa-ajalle. Työssäkäyvän opiskelijan vapaa-aika on usein kortilla, joten palautumiselle ei välttämättä jää tarpeeksi aikaa, Stefanska muistuttaa.

–Opintojen ja töiden yhdistäminen sekä riittävä vapaa-aika vaatii joustavuutta sekä työntekijältä, että työnantajalta, joten yhteinen kommunikaatio on ehdottoman tärkeää, Stefanska jatkaa.

Työssäkäynti oli yleisintä yliopisto- ja ammattikorkeakouluopintojen yhteydessä. Yliopisto-opiskelijoista oli opintojen ohessa työsuhde 55 prosentilla ja ammattikorkeakouluopiskelijoista 58 prosentilla. Lähde: https://www.stat.fi/til/opty/2019/opty_2019_2021-03-12_tie_001_fi.html

Opiskelijalle aiheuttaa usein päänvaivaa palkan tuloraja

Opiskelijoiden tulorajat eivät ole este opintojen ja työn yhdistämiselle, mutta niiden laskemisessa kannattaa olla tarkkana, jotta vältyt myöhemmältä tukien takaisinperinnältä.

Amikolta saat aina palkkalaskelman, jolla tarkkailet helposti, ettei vuositulorajasi ylity. Opiskelijoiden opintotukeen vaikuttavat vuositulorajat voit laskea helposti Kelan vuositulorajalaskurilla.

Opintotuen lisäksi, vuositulot vaikuttavat opiskelijan mahdollisesti saamaan yleiseen asumistukeen. Tulojen kuntaryhmäkohtaiset ylärajat voit tarkistaa Kelan sivuilta tai arvioida asumistuen määrän asumistuen laskurilla.

Amiko haluaa tehdä työnhausta ja työelämään pääsystä helppoa

Etsitpä itsellesi osa-aikaista, kausityötä, viikonlopputyötä tai keikkatyötä, me olemme apunasi. Stefanska kannustaa hakemaan avoimia työpaikkoja tai jättämään avoimen hakemuksen, miettimättä liikaa soveltuuko työ opintojen ohelle.

– On tosi tärkeää työhakemusta laittaessa kertoa avoimesti omasta tilanteesta. Voimme yhdessä miettiä ratkaisuja, ja erilaisia vaihtoehtoja miten voidaan toimia. Mielenkiintoisen työpaikan osuessa kohdalle, kannattaa aina laittaa hakemus tulemaan miettimättä liikaa, sopiiko juuri tämä työ elämäntilanteeseesi, Stefanska kertoo.

Etsitkö sinä töitä opintojen ohelle? Katso Amikon avoimet työpaikat tai jätä avoin hakemus!

Aiemmista blogikirjoituksista sinua saattaisi kiinnostaa Amikon rekrytoinnin ammattilaiset paljastavat lempikysymyksensä työhaastattelussablogikirjoitus.

k-market

Lisää juttuja

Yleisimmät työhaastattelukysymykset – varaudu vastaamaan näihin!

Yleisimmät työhaastattelukysymykset toistuvat työhaastattelusta toiseen – niihin kannattaa siis varautua! Työhaastattelut ovat jännittäviä tilanteita – samaan aikaan haluaa vakuuttaa haastattelijan oman työpanoksensa hyödyllisyydestä, mutta samaan aikaan on hyvä myös selvittää haastattelijalta lisää työnantajayrityksestä. Kun selvität yleisimmät työhaastattelukysymykset ja valmistaudut niihin, voi jännittää hiukan vähemmän. Haastatteluun valmistautuminen on kaiken a ja

Lue koko juttu
Scroll to Top